Tutustu rahastoihin ja sijoita

eQ Liikekiinteistöt

eQ Hoivakiinteistöt

 
08.06.2016

eQ Kiinteistörahastot ovat tähän mennessä sijoittaneet kotimaisiin kiinteistöihin jo lähes 700 miljoonaa euroa. Rahastomme omistavat jo yhteensä 140 kiinteistöä, joista 123 on eQ Hoivakiinteistöjen ja 17 eQ Liikekiinteistöjen omistuksessa.

Molemmat rahastomme ovat hankkineet aktiivisesti uusia kohteita tänäkin vuonna ja uskomme tahdin jatkuvan hyvänä myös tästä eteenpäin.  eQ Liikekiinteistöt osti toukokuun alussa Citycon Oyj:ltä 5 kaupan kiinteistöä, joiden yhteisarvo oli noin 74 miljoonaa euroa.  eQ Hoivakiinteistöjen kuluvan vuoden suurin hankinta on ollut 27 hoiva-alan kiinteistöä sisältänyt kokonaisuus, jonka rahasto osti 155 miljoonalla eurolla helmikuussa. Hankintojen lähtökohta on vakaa ja hyvä vuokratuotto, pitkillä nettovuokrasopimuksilla, moderneissa kohteissa.

Kiinteistörahastoissamme on mukana jo yli 2 500 osuudenomistajaa. Joukkoon mahtuu ammattimaisia instituutiosijoittajia ja yritys- sekä yksityisasiakkaita. Myös sijoitussummat vaihtelevat ja rahastoissa on mukana muutaman tuhannen euron sijoituksen tehneitä asiakkaita, yli kymmenen miljoonaa euroa sijoittaneita asiakkaita ja kaiken kokoisia sijoittajia tältä väliltä. Rahastomuotoisessa kiinteistösijoittamisessa sijoitetetulla summalla ei ole mitään vaikutusta siihen, kuinka yksittäisen sijoittajan varoja hoidetaan. Esimerkiksi eQ Hoivakiinteistöissä tuhannen euron sijoitus hajautuu tällä hetkellä 123 kiinteistöön aivan samalla tavalla kuin miljoonan euron sijoituskin. Pienelläkin sijoituksella pääsee siis mukaan laajasti hajautetun, ammattimaisesti hoidetun ja tuotto-riski-suhteeltaan erinomaisen kiinteistösalkun omistajaksi.  

Molempien kiinteistörahastojemme tuotot ovat olleet erinomaisia: eQ Hoivakiinteistöt on tuottanut perustamisesta (1.7.2012) alkaen, kaikkien kulujen jälkeen, 8,8 %* p.a. ja eQ Liikekiinteistöt perustamisesta (31.12.2014) alkaen 9,6 %* p.a.

Kiinteistörahastosijoitus vaihtoehtona sijoitusasunnolle?

Sijoitusasunnon hankkiminen ja sen vuokraaminen on perinteisesti ollut melko suosittua. Asuntosijoittaminen on tarjonnut omistajalleen jatkuvaa kassavirtaa vuokratuottojen muodossa ja ainakin historiallisesti myös arvonnousua omistetulle asunnolle ajan kuluessa. Voisiko kiinteistörahastosijoittaminen olla vaihtoehto sijoitusasunnolle, tai toimia täydentävänä ja hajauttavana lisänä asuntosijoittamiselle? Meidän mielestämme vastaus on ehdottomasti kyllä.

Rahastomuotoinen kiinteistösijoittaminen tarjoaa sijoittajalle pääsyn ammattimaisesti hoidetun ja erittäin laajasti hajautetun kiinteistösalkun omistajaksi. eQ Kiinteistörahastot sijoittavat kiinteistömarkkinoiden kahdelle sektorille: Hoivakiinteistöihin ja Liikekiinteistöihin. Asunto-osakkeita ei rahastojemme salkuista löydy. Kiinteistörahastoistamme sijoittaja saa vuotuista kassavirtaa tuotto-osuuden muodossa, joka viime aikoina on ollut 6 %* rahastojen vuoden vaihteen arvosta (oletuksena on, että tuotto-osuus uudelleensijoitetaan rahastoon, mutta sen saa halutessaan myös rahasuorituksena tilille). Tämän lisäksi rahastojen omistamiin kiinteistöihin liittyy arvonnousupotentiaalia aivan samaan tapaan kun asuntosijoittajan omistamaan sijoitusasuntoon (toki asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen arvot voivat joskus myös laskea). Vuotuinen 6 %* tuotto-osuus on vain osa kiinteistörahastosijoittajan kokonaistuotosta. Molempien kiinteistörahastojemme kokonaistuotot kaikkien palkkioiden jälkeen ovat olleet noin 9 %* p.a.

eQ Kiinteistösijoitustiimi vastaa rahastojen sijoitustoiminnasta

Kiinteistösijoittaminen ja kiinteistörahastojen hoitaminen on oma erikoisalueensa, joka vaatii siihen keskittyvän ja kokeneen asiantuntijatiimin. Pörssilistattuja osakkeita voi ostaa suoraan tietokoneen ruudulta omaan tai sijoitusrahaston salkkuun, mutta suora kiinteistöjen hankkiminen, myyminen ja omistaminen on hyvin erilaista toimintaa.  

eQ:n kiinteistötiimin vetäjänä toimivan Tero Estovirran mukaan kiinteistösijoittamisen perustana on vahva markkinatuntemus. Käyttäjämarkkinatuntemus on tärkeässä roolissa analysoitaessa vuokralaiskantaa, kohteen soveltuvuutta ja vuokrattavuutta.  Kiinteistö liittyy aina vahvasti paikkaan ja siksi kohteen vaikutusalueen, kaupunkiseudun ja elinkeinoelämän dynamiikan tuntemus ovat tärkeitä. Estovirta korostaa, että pitkäjänteinen ja tiivis yhteistyö vuokralaisten kanssa on yksi kriittisistä menestystekijöistä kiinteistörahastojen hoitamisessa. Yhteistyö luo lisäarvoa niin kiinteistörahastoille kuin vuokralaisillekin. Myös rakennukset itsessään ovat tänä päivänä monimutkaisia ja teknisesti vaativia kohteita ja niiden ylläpito on jatkuvaa toimintaa, joka edellyttää vahvaa suunnitelmallisuutta.

”eQ:n kiinteistötiimi on rakennettu vahvan toimialatuntemuksen ja pitkän kokemuksen omaavista henkilöistä. Jokaisella tiimimme jäsenellä on erityisosaamista tietyltä kiinteistösijoittamisen osa-alueelta. Tiimi yhdessä eQ:n koko organisaation osaamisen kanssa muodostaa erittäin vahvan kokonaisuuden.” eQKiinteistötiimi

Sijoittaminen eQ Kiinteistörahastoihin on helppoa

Kynnys sijoittaa kiinteistörahastoihimme on erittäin matala. Yksityissijoittajan kannattaa tehdä rahastomerkintä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä rahastosijoituksen kirjautumalla sisään palveluun. Mikäli olet tekemässä ensimmäistä eQ rahastosijoitustasi, rekisteröidy ensin etusivumme yläreunassa asiakkaaksi. Tämän jälkeen voit tehdä rahastomerkinnän eikä koko toimenpiteessä mene kuin muutama minuutti aikaa. Autamme toki sinua mahdollisissa rahastoihin ja verkkopalveluun liittyvissä kysymyksissä mielellämme myös puhelimitse ja sähköpostilla.

Yritys- ja yhteisöasiakkaita pyydämme ottamaan yhteyttä joko suoraan omaan yhteyshenkilöön eQ:lla tai asiakaspalveluumme (09) 6817 8700, asiakaspalvelu(at)eQ.fi.

Kiinteistörahastoihimme voi tehdä merkintöjä neljä kertaa vuodessa ja niistä voi lunastaa varoja kaksi kertaa vuodessa. Suositeltava sijoitusaika kiinteistörahastoihimme on vähintään 3-5 vuotta ja rahastojen lunastuspalkkiot on porrastettu ajallisesti niin, että yli 5 vuoden mittaisesta sijoituksesta ei peritä lainkaan lunastuspalkkiota myyntihetkellä. eQ Kiinteistörahastojen kuluva merkintäjakso päättyy 30.9.2016.

 

eQ Liikekiinteistöt - Tutustu rahastoon ja sijoita

eQ Hoivakiinteistöt - Tutustu rahastoon ja sijoita


*Kiinteistörahastojen vuosittainen tuotto-osuus on yksityissijoittajalle verotettavaa pääomatuloa. eQ hoitaa tästä tulosta yksityisasiakkaan puolesta automaattisesti veronpidätyksen, tilityksen sekä ilmoituksen verottajalle. Kaikissa esittämissämme kiinteistörahastojen historiallisissa tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot, mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.