12.12.2023

Lehdistötiedote

eQ Varainhoidon viides Pohjois-Amerikkaan sijoittava Private Equity -rahasto eQ PE XV US on tammikuussa 2023 alkaneen varainkeruunsa aikana kerännyt 283 miljoonaa dollaria. Rahaston lopullinen sulkeminen tehtiin 30.11.2023. Yhteensä US PE-rahastoihin on vuodesta 2015 lähtien kerätty yli miljardi dollaria.

Erikoissijoitusrahasto eQ PE XV US tekee sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan 11-12 rahastoa, joiden avulla sijoitukset hajautuvat noin 200 yhtiöön useille eri toimialoille ja osavaltioihin. Kaikkien viiden eQ PE US -rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana RCP Advisors.

Lisäksi eQ on tehnyt ensimmäisen sulkemisen toiseen venture capital -rahastoonsa. eQ VC II keräsi ensimmäisessä sulkemisessa 20 miljoonaa dollaria ja se on auki myös vuonna 2024. eQ VC II tekee sijoituksia alku- ja kasvuvaiheen venture capital -rahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia yli 500 teknologiayhtiöön lähinnä Yhdysvalloissa. Rahastossa tulee olemaan noin kymmenen uutta, perustettavaa rahastoa. Sen lisäksi on tarkoitus tehdä rinnakkaissijoituksia ja jälkimarkkinasijoituksia. Rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana TrueBridge Capital Partners.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:
”eQ on kerännyt Pohjois-Amerikkaan sijoittaviin PE-rahastoihin yli miljardi dollaria. Yhteistyö strategisen kumppanimme RCP:n kanssa on jatkunut pitkään ja se toimii aivan erinomaisesti. Kokenut paikallinen kumppani on välttämätön edellytys sille, että löydämme kiinnostavimmat rahastot ja saamme allokaatiota niistä. Olemme viimeisen kahdeksan vuoden aikana tehneet sijoitussitoumuksia yli 50 rahastoon ja aiemmissa US-rahastoissa näkyy jo erittäin vahvaa arvonluontia asiakkaillemme. eQ PE XV US -rahaston managerivalinta on pitkällä, yli 40 % pääomasta on jo allokoitu viiteen kohderahastoon. Olemme myös iloisia, että toinen venture capital -rahastomme on nyt varainkeruussa. Uusien rahoituskierrosten arvostustaso on laskenut merkittävästi alkuvuoden 2022 huipputasosta, joka tarjoaa poikkeuksellisen houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia niille rahastoille, joilla on sijoitettavaa pääomaa.”

eQ Varainhoidon hallinnoitavat varat olivat syyskuun 2023 lopussa 12,8 miljardia euroa, josta 4,0 miljardia euroa oli eQ:n private equity -rahastoissa ja -varainhoito-ohjelmissa. Perustamme vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. eQ:n Private Equity -rahastot on tarkoitettu ainoastaan ammattimaisille sijoittajille.

Helsinki 12.12.2023

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:
Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy, +358 (9) 6817 8736, staffan.jafs(at)eQ.fi