14.03.2019

eQ Kiinteistörahastojen kiinteistövarallisuus lähenee 2 mrd euron rajaa

eQ Kiinteistörahastojen kiinteistövarallisuus on kasvanut runsaaseen 1,8 miljardiin euroon. Odotamme, että aktiviteetti Suomen kiinteistömarkkinoilla jatkuu vilkkaana ja sijoittajien kiinnostus kiinteistöjä kohtaan näyttää jatkuvan vahvana. Samalla eri tutkimuksista saatu tieto viittaa siihen, että liikekiinteistöjen vuokrissa olisi pitkästä aikaa nousupaineita. 

Näkymät ovat mielestämme edelleen hyvät ja sekä eQ Hoivakiinteistöt – että eQ Liikekiinteistöt -rahaston tuotto-odotus on 7-9 % p.a.* (kaikkien kulujen jälkeen). Olemme myös panostaneet kasvuun vahvistamalla edelleen kiinteistötiimiämme, jossa työskentelee nyt jo 10 kokenutta kiinteistöalan ammattilaista. 

Hoiva-alan yksityisten ja julkisten palveluntuottajien laadusta on käyty paljon keskustelua viime aikoina. Myös pitkään puhuttu Sote-uudistus jäi toteutumatta. Hyväkuntoisten ja nykyaikaisten, kasvukeskuksissa sijaitsevien hoivakiinteistöjen tarve kuitenkin kasvaa edelleen. Olemme kehityksessä aktiivisesti mukana. eQ Hoivakiinteistöt -rahaston merkittävimmät kehitys- ja rakennushankkeet ovat tällä hetkellä koulutukseen, terveydenhoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyviä hankkeita. 


*Tuotto-odotus on eQ:n arvio eikä lupaus tulevasta tuotosta

”Kiinteistömarkkinan positiivinen vire Suomessa jatkuu. Viime vuosi oli erittäin aktiivinen ja tämä vuosi on alkanut samanlaisissa tunnelmissa. Tilojen kysyntää vahvistaa edelleen kaupungistuminen ja Suomen yleisen talouden kohtuullisen hyvä tilanne. Vuonna 2018 eQ Kiinteistörahastojen kiinteistöomaisuus kasvoi yli 550 miljoonaa euroa. eQ:n kiinteistörahastot ovat hyvin hajautettuja, isoja ja tasapainoisia kokonaisuuksia. Omistusten painopiste on pääkaupunkiseudulla sekä isoissa kasvukeskuksissa. Olemme vahvistaneet kiinteistötiimimme 10 ammattilaiseen ja olemme palveluksessanne hoitamaan kiinteistövarallisuutta mahdollisimman ammattitaitoisesti.”

Tero Estovirta, Johtaja Kiinteistösijoitukset

Tero Estovirta

Molempien eQ Kiinteistörahastojen tuotot ovat olleet erinomaisia

eQ Hoivakiinteistöt
Arvonkehitys
eQ Liikekiinteistöt
Arvonkehitys
 Tuotto perustamisesta (1.7.2012):
 + 9,0 %* p.a. 
Tuotto perustamisesta  (31.12.2014):
 + 9,6 %* p.a
Tuotto 3 kuukautta:
 + 2,4 %*
Tuotto 3 kuukautta:
 + 1,7 %* 
Tuotto vuonna 2018:
 + 9,2 %*
Tuotto vuonna 2018:
 + 7,2 %*
Viimeiset 3 vuotta:
 + 9,7 %* p.a  
Viimeiset 3 vuotta:
 + 9,5 %* p.a
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti:
 8,2 vuotta
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti:
 6,0 vuotta
Vuokrausaste:
 100 %
Vuokrausaste:
 95 %
Kiinteistöomaisuus:  1036 M€ Kiinteistöomaisuus:
 801 M€
Kohteet:
 190 kohdetta Kohteet:
 41 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen
*Aiempi tuotto ei ole luotettava osoitus tulevasta tuotosta. Kaikissa esittämissämme kiinteistörahastojen tuottoluvuissa on huomioitu aina kaikki palkkiot (lukuun ottamatta merkintä- ja lunastuspalkkiota), mutta ei sijoittajan mahdollisesti maksettavaksi tulevia veroja.

eQ Kiinteistörahastot jälleen auki merkinnöille 31.3.2019

eQ Hoiva- ja eQ Liikekiinteistöt ovat auki merkinnöille neljännesvuosittain ja lunastuksille puolivuosittain. Rahastojen seuraava merkintäpäivä on 31.3.2019 (Merkintäilmoitus ja -maksu tulee olla toimitettu eQ:lle 29.3.2019 klo 18 mennessä).

Rekisteröidy asiakkaaksi tästä

Kiinteistösijoittaminen on lähtökohtaisesti pitkäjänteistä sijoittamista. Suositeltu sijoitusaika on vähintään viisi vuotta. Rahastojen (ei rahastoyhtiön) perimä lunastuspalkkio on porrastettu sijoitusajan mukaan ja yli 5 vuoden sijoituksista ei peritä lainkaan lunastuspalkkiota. Kuten kaikkeen sijoittamiseen, myös eQ:n Kiinteistörahastoihin sijoittamiseen liittyy riskejä, joista on kerrottu tarkemmin rahastoesitteissä, joihin pyydämme ystävällisesti tutustumaan.

Yksityissijoittajan on helpointa tehdä rahastomerkintä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä rahastosijoituksen kirjautumalla sisään palveluun. Mikäli olet tekemässä ensimmäistä eQ rahastosijoitustasi, rekisteröidy ensin asiakkaaksi osoitteessa www.eq.fi/fi/registration

Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Rekisteröitymisen jälkeen rahastomerkinnän tekeminen onnistuu omia pankkitunnuksia käyttäen, tai halutessa käyttäjätunnuksen ja salasanan kautta. Yritys- ja yhteisöasiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä eQ:n asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelun tavoitat sähköpostitse: asiakaspalvelu(at)eQ.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9-16 (09) 6817 8700 (pvm/mpm).