27.01.2017
LEHDISTÖTIEDOTE
27.1.2017, klo 10:30
 
eQ Varainhoito on sijoittanut pitkään ja menestyksekkäästi Euroopan pääomasijoitusmarkkinoille. eQ:n ensimmäinen USA:han sijoittava pääomarahasto eQ PE VII US perustettiin vuonna 2015 ja rahastoon kerättiin yhteensä 80 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. eQ on juuri käynnistänyt toisen USA-rahastonsa eQ PE IX US, jonka ensimmäinen sulkeminen toteutettiin 27.1.2017 yli 45 miljoonan dollarin kokoisena. Ensimmäisessä sulkemisessa oli mukana eQ:n ja RCP:n lisäksi kaikkiaan 23 sijoittajaa. Varainkeruuta jatketaan kevään ajan ja rahaston lopullinen sulkeminen tehdään viimeistään kesäkuussa.
 
eQ PE IX US tulee tekemään sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan noin kymmenen rahastoa, joiden avulla rahasto tulee hajautumaan 100-150 yhtiöön useille eri toimialoille, maantieteellisille alueille ja eri kehitysvaiheisiin. Sekä 2015 perustetun, että nyt auki olevan rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana chicagolainen RCP Advisors, jonka vastuualueena on sijoituskohteiden valinta.
 
Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:
”eQ:n ensimmäinen USA-rahasto saatiin täyteen sitoutettua tavoiteaikataulussa ja olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön strategisen kumppanimme RCP:n kanssa. USA:n pääomasijoitusmarkkina on maailman suurin, mutta etenkin pk-sektorissa managereiden välillä on isoja tuottoeroja ja parhaiden löytäminen sekä allokaation varmistaminen vaatii kokeneen paikallisen kumppanin. Yhteistyömme on muutoinkin sujunut saumattomasti ja pystymme USA-rahastojemme kautta tarjoamaan asiakkaillemme tehokkaan pääsyn USA:n parhaisiin pk-sektorin rahastoihin.  
 
eQ:n pääomarahastoissa on yli 100 sijoittajaa ja Private Equity -varainhoidon hallinnoitavat varat olivat vuodenvaihteessa 4,3 miljardia euroa. Perustamme vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. Vuonna 2018 vuorossa on taas Pohjois-Eurooppaan sijoittava pääomarahasto.”
 
 
Helsinki 27.1.2017
 
eQ Varainhoito Oy
 
Lisätietoja:
 
Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy,+358 (9) 6817 8736, staffan.jafs(at)eQ.fi