15.02.2016

Kävimme tammikuussa Kiinassa ja Hongkongissa kuuntelemassa viimeaikaisia kuulumisia. Tapasimme useita ekonomisteja, analyytikoita ja salkkuyrityksiä sekä Pekingissä, että Hongkongissa. Matkakuulumisina kommentoimme Kiinan kiinteistömarkkinoita, juanin kurssia ja markkinoiden hinnoittelua. 

Lyhyesti Kiinan kiinteistömarkkinoista. Koko maan tasolla hintakehitys on kääntynyt nousuun ja kauppavolyymit ovat olleet jo vuoden hyvällä tasolla. Kiinteistömarkkinat ovat varsin eriytyneet. Isoissa kaupungeissa tilanne on varsin hyvä, pienemmissä myytävää varastoa on vielä runsaasti. Rahastot ovat sijoittaneet yhtiöihin jotka rakentavat pääosin isoimmissa kaupungeissa ja kuulemamme viesti oli varsin myönteinen. Mm. tapaamistamme yhtiöistä Beijing Capital Landin myynti nousi viimevuonna 31 prosenttia ja Yuzhou Propertiesin 17 prosenttia.

Juanin lisädevalvoituminen näyttää todennäköiseltä. Kiina irrotti viime syksynä juanin tiukan dollarikytköksen ja sen jälkeen juan on heikentynyt 6 prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana juan on vahvistunut selvästi, dollaria vastaan 20 prosenttia ja valuuttakoria vastaan yli 50 prosenttia. Tämä on tehnyt ulkomaan valuuttamääräisen lainanoton varsin edulliseksi, valuutan vahvistuminen on hoitanut osan korkokuluista. Kun valuutta nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan heikkenee, on valuuttavirta kääntynyt negatiiviseksi. Osaltaan tämä johtuu ulkomaanvaluuttamääräisten lainojen takaisinmaksusta ja toisaalta spekulaatiosta. Yritykset pyrkivät maksamaan valuuttalainat etuajassa takaisin ja vaihtavat juan-määräisiin lainoihin, joiden hinnoittelu on varsin kilpailukykyistä. Mm. Beijing Capital Land kertoi saavansa juan-määräistä lainaa 4,7 prosentin korolla, mikä on huomattavasti alhaisempi taso kun nykyisen lainaportfolion keskikorko 6,5 prosenttia ja varsin kilpailukykyinen dollarimääräisen kanssa, ilman valuuttakurssiriskiä.

Kiinan valuuttavaranto on tippunut huipuistaan jo 800 mrd dollaria. Tammikuussa valuuttaa virtasi maasta ulos 100 mrd. Tilanne on ongelmallinen keskuspankille. He joutuvat valitsemaan valuutan puolustamisen ja rahapolitiikan keventämisen välillä. Kiina tarvitsisi elvyttävää rahapolitiikkaa talouskasvun hidastuessa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa vahvan valuutan kanssa. Jos rahapolitiikkaa kevennetään, paineet valuuttaa vastaan kasvavat entisestään. Pidämme todennäköisenä, että keskuspankki valitsee valuutan tukemisen sijasta talouden stimuloinnin ja antaa juanin devalvoitua lähikuukausien aikana. Tilanteen rauhoittuessa tämä antaisi mahdollisuuden keventää nykyistä varsin tiukkaa rahapolitiikka elvyttävämpään suuntaan.

Odotamme tulevan valuuttakurssiliikkeen olevan kuitenkin varsin maltillinen, alle kymmenen prosenttia. Lukujen perusteella Kiinan tilanne on yhä varsin hyvä. Vaihtotase on selvästi positiivinen ja Kiinan osuus maailman kaupasta on yhä kasvanut. Tämä ei kerro laajamittaisesta kilpailukykyongelmasta, vaan pikemminkin päinvastoin.

Emme usko devalvaation aiheuttavan salkkuyhtiöille ongelmia, sillä erityisesti osinkostrategia sijoittaa vahvataseisiin yhtiöihin ja valuuttamääräisen velan osuus on varsin pieni. Uskomme, että alkuhämmennyksen jälkeen markkinat ottavat devalvaation positiivisesti vastaan.

Osakkeiden hinnoittelu. Viimeisen kurssilaskun jälkeen kehittyvien talouksien osakkeiden hinnoittelu on laskenut ”kriisihinnoittelu” tasolle. Erityisesti Hongkongissa noteeratut kiinalaiset osakkeet näyttävät hinnoittelevan jos varsin synkän talouskehityksen. PE- luku on nyt 6 ja osinkotuotto 5 prosenttia. Emme jaa markkinoiden varsin synkkää näkemystä, vaan uskomme markkinoiden hinnoittelun oleva liian pessimistinen.

eQ Kehittyvät Markkinat Osinko -rahaston odotettu osinkotuotto on nyt 7,4 prosenttia ja kuluvan vuoden PE- luku 7,3. Kehittyvä Aasia -rahaston osinkotuotto on 3,9 prosenttia ja PE- luku 7,6.

Lisätietoa rahastojen kehityksestä saat alla olevista linkeistä:

eQ Kehittyvät Markkinat Osinko >>

eQ Kehittyvä Aasia >>

 

eQ Varainhoito Oy, Jukka-Pekka Leppä, salkunhoitaja