02.10.2013
eQ:n perustama ja hallinnoima eQ PE VI North -sijoitusohjelma kasvoi 64 miljoonaan euroon 1.10.2013, kun eQ PE VI North -rahasto toteutti ensimmäisen sulkemisensa. Sijoitusohjelma koostuu kotimaiselle instituutiosijoittajalle toteutettavasta, Q2:n aikana käynnistetystä 30 miljoonan euron sijoitusohjelmasta ja 34 miljoonan euron eQ PE VI North -rahastosta.

eQ PE VI North -rahasto ja sijoitusohjelma sijoittavat pääomarahastojen kautta pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Pohjois-Euroopassa. Sitoumuksia tehdään uusiin, perustettaviin rahastoihin ja lisäksi ostetaan sijoitussitoumuksia jälkimarkkinoilta. Sijoitustoiminta käynnistyy poikkeuksellisen ripeästi, sillä rahaston salkusta tullaan nopeassa aikataulussa liikkeellelähdön jälkeen tekemään viisi sijoitussitoumusta, joista neljä on jälkimarkkinatransaktioita.

Lisäksi rahasto jatkaa edelleen varojen keruuta ja sen lopullinen sulkeminen tullaan tekemään ennen kesää 2014. Sijoitusohjelman kokonaistavoite on 100 miljoonaa euroa.

eQ Varainhoito Oy:n pääomasijoitustoiminnan johtaja Staffan Jåfs toteaa:

”Uusi rahastomme vahvistaa asemamme johtavana suomalaisena pääomarahastosijoitusten palveluntarjoajana. Nyt käynnistyvässä strategiassa on sijoittajina sekä pitkäaikaisia asiakkaitamme että aivan uusia instituutiosijoittajia. Tarjoamme asiakkaillemme kanavan pohjoiseurooppalaisiin listaamattomiin  kasvuyrityksiin, joissa tuotto-odotus on listattua markkinaa korkeampi.  eQ:n tiimillä on erinomainen tuottohistoria ja pitkä kokemus markkinoiden parhaiden pääomarahastomanagereiden löytämisestä, joiden tiimeillä on kykyä ja näyttöä operatiivisesta arvonluomisesta.”

eQ Oyj

Janne Larma, toimitusjohtaja

Lisätietoja: Staffan Jåfs, Johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy, puh. 09 6817 8736